Nadalilta uskomaton nousu, Tsitsipas varmisti jatkopaikan

Rafael Nadal näytti eilen jälleen kerran miksi hän on ehkä tenniksen kaikkien aikojen kovin taistelija. 

Espanjalainen oli Venäjän Daniil Medvedeviä vastaan ratkaisevaa kolmatta erää jo 1-5 ja 30-40 tappiolla, mutta teki käsittämättömän comebackin ja vei ottelun lopulta tiebreakissa. Näin hän säilytti vielä mahdollisuudet edetä lohkostaan jatkoon ja paransi huomattavasti asemaansa kisassa vuoden lopun maailmanlistan kärkipaikasta.

Ensimmäisessä erässä niin Nadal kuin Medvedevkin pitivät syöttöjään pääosin helponlaisesti. Erän ainoa murtopallo tarjoutui venäläiselle 3-3-tilanteessa, mutta se ei tuottanut tulosta. Näin erä ratkaistiin tiebreak-menetelmällä. Pelaajat vaihtoivat minibreikit heti tiebreakin alkuun, jonka jälkeen syöttäjä vei seuraavat viisi pistettä. Syöttäessään 3-4-tilanteessa Nadal kuitenkin menetti molemmat syöttönsä. Medvedev sinetöi avauserän heti ensimmäisellä eräpallolla vieden tiebreakin lukemin 7-3.

Espanjalainen tuli toiseen erään uudella asenteella ja mursi Medvedevin heti toisen erän aluksi. Tämän jälkeen edettiin lähes koko erän ajan ilman ainuttakaan murtopalloa. Seuraavat murto- ja samalla eräpallot tulivat Nadalille Medvedevin syöttäessä 3-5-tilanteessa. Venäläinen selvitti kaksi ensimmäistä, muttei kolmatta, ja Nadal vei erän nimiinsä 6-3.

Rafael Nadal näytti jälleen, että häntä vastaan ei voi olla varma voitosta niin kauan kuin ottelu on kesken. (KUVA: victorcasanovaxixona.wordpress.com)

Jos Nadal oli nostanut tasoaan toiseen erään, kolmanteen tuli puolestaan sisuuntunut Medvedev. Hän mursi Nadalin syötön erän ensimmäisessä pelissä ja piti perään omansa selvittäen yhden murtopallon. Nadalin ahdinko syveni entisestään, kun Medvedev otti tuplamurron ja siirtyi 3-0-johtoon. 

Puoltenvaihdon jälkeen venäläinen piti 4-0:aan, ja hänellä oli vielä seuraavassakin Nadalin syöttövuorossa kaksi murtopalloa 5-0:aan. Espanjalainen selvitti nämä, mutta Medvedev piti perään syöttönsä puhtaasti siirtyen 5-1-johtoon.

Medvedevillä oli Nadalin syöttäessä 1-5 ja 30-40-tilanteessa ottelupallo. Espanjalainen kuitenkin selvitti sen ja piti 2-5:een. Siitä huolimatta tuossa vaiheessa kutakuinkin kaikki olettivat, että venäläisen voitto olisi vain ajan kysymys. 

Syöttäessään ottelun voitosta 5-2-tilanteessa Medvedev kuitenkin sortui useisiin helppoihin virheisiin, ja Nadal otti toisen murroista takaisin. Nadal piti perään syöttönsä ongelmitta, ja vielä hetki sitten hyvin turvallinen johto oli huvennut uhkaavasti. 

Medvedev pääsi syöttämään voitosta vielä toisen kerran 5-4-tilanteessa, mutta teki taas pahoja virheitä ja ajautui nopeasti 0-40-tilanteeseen. Hän selvitti kaksi ensimmäistä murtopalloa, mutta espanjalainen hyödynsi kolmannen ja tasoitti erän 5-5:een. Nadal piti sitten helposti 6-5:een, ja johti tauon jälkeen Medvedevin syöttövuoroa jo 30-0, mutta venäläinen sai vietyä ratkaisun tiebreakiin hyvien syöttöjen avulla.

Tiebreakissa kumpikin piti syöttöjään erinomaisella varmuudella. 4-5-tilanteessa syöttäessään Medvedevin kämmenlyönti kuitenkin meni leveäksi antaen Nadalille kaksi ottelupalloa, ensimmäisen niistä venäläisen syötöllä. Toista ei kuitenkaan tarvittu, sillä Nadal haastoi onnistuneesti Medvedevin sisään tuomitun rystylyönnin. Hän vei tiebreakin 7-4 ja koko ottelun 6-7, 6-3, 7-6 kahden tunnin ja 45 minuutin jälkeen.

Daniil Medvedevin jatkomahdollisuudet ovat karvaan tappion myötä varsin ohuet. (KUVA: Carine06)

Voitto antaa Nadalille vielä kelvolliset mahdollisuudet edetä lohkostaan jatkoon. Ehkä tärkeintä hänelle on kuitenkin se, että sen myötä Novak Djokovicin on nyt joka tapauksessa pakko voittaa turnaus ohittaakseen hänet kamppailussa vuoden lopun maailmanlistan ykkössijasta. Nadalin kolmas ja viimeinen lohko-ottelu on huomenna perjantaina Stefanos Tsitsipasia vastaan.

Tsitsipas varmisti eilisiltana jatkopaikkansa ottamalla vakuuttavan ja yllättävän helpon voiton Nadalin avausottelussaan suorastaan jyränneestä Alexander Zverevistä. Avausottelussaan Tsitsipas voitti Medvedevin kahdessa tasaisessa erässä. 

Nadalin tilanne ei siis eilisestä voitosta huolimatta ole mitenkään kadehdittava, sillä Tsitsipas on toistaiseksi ollut lohkon ehdottomasti paras pelaaja, ja on Nadaliakin vastaan selkeä suosikki. Vaikka kreikkalainen on jo varmistanut jatkopaikkansa, hän pelaa takuulla tosissaan, etenkin kun hänen lohkovoittonsa ei ole vielä varma. 

Stefanos Tsitsipas on B-lohkon Dominic Thiemin lisäksi toinen pelaaja, joka on varmistanut jatkopaikan jo ennen viimeisiä lohko-otteluita. (KUVA: JC)

Nadalin kohtalo ei myöskään ole täysin hänen omissa käsissään. Mikäli Alexander Zverev voittaa Daniil Medvedevin, Nadal putoaa jatkosta joka tapauksessa. Kahdesta tappiosta huolimatta Medvedevilläkin on vielä pienet mahdollisuudet jatkopaikkaan. Tämä vaatisi sitä, että hänen pitäisi ensinnäkin voittaa Zverev suoraan 2-0-erin. Lisäksi Tsitsipasin tulisi voittaa Nadal niin ikään 2-0-erin. Tämä ei itse asiassa tunnu mitenkään mahdottomalta skenaariolta, ottaen huomioon sekä Tsitsipasin loistavat otteet että Zverevin heikon eilisen esityksen.

Tänään pelataan B-lohkon kaksi viimeistä ottelua. Päiväottelussa lohkovoiton jo varmistanut Dominic Thiem kohtaa varman lohkojumbon Matteo Berrettinin. Vaikka ottelulla ei siis ole turnauksen jatkon kannalta kummallekaan merkitystä, uskon, että kumpikin lähtee voittamaan ottelua. Thiem haluaa pitää yllä erinomaista virettään, ja Berrettini haluaa osoittaa olevansa parempi kuin kaksi ensimmäistä ottelua ovat näyttäneet.

Illan ottelussa panoksia onkin sitten senkin edestä. Novak Djokovic ja Roger Federer kohtaavat jo 49:ttä kertaa urallaan. Tilanne on selkeä: voittaja menee jatkoon, häviäjä ei. Djokovic on ennakkosuosikki, mutta hänellä lienee kovemmat paineet, sillä hän metsästää maailmanlistan kärkipaikkaa. Federer on altavastaaja, mutta pystynee ehkä juuri siksi lähtemään otteluun ilman suurempia paineita. Hän haluaa varmasti myös revanssin katkerasta tappiosta kesän Wimbledon-finaalissa.

Jätä kommentti