Dohan MM-kisojen neljäntenä kilpailupäivänä nähtiin kolmen aiemman tapaan monta hienoa kilpailua. Ehkä päällimmäisenä päivästä nousi esiin pohjoismaalaisten vahva menestys, kun sekä Ruotsille että Norjalle tuli maailmanmestaruus. Kumpikaan mestaruus ei tosin ollut mikään yllätys.
Miesten kiekonheitossa Ruotsin Daniel Ståhl lähti finaaliin lähes ylivoimaisena voittajasuosikkina. Hän kesti paineet ja voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Voittotulos 67,59 oli jopa odotettua heikompi, eivätkä haastajat jääneet kovin kauas. Mestaruus oli varmasti makea, sillä Ståhl oli jäänyt kaksissa edellisissä arvokisoissa niukasti Liettuan Andrius Gudziuksen jälkeen hopealle.

Illan huipentaneessa miesten 400 metrin aitojen finaalissa nähtiin puolustavan mestarin Norjan Karsten Warholmin ja yhdysvaltalaisen Rai Benjaminin odotettu kaksintaistelu. Kaksikko oli juossut aiemmin tällä kaudella jo varsin lähelle Kevin Youngin yli 27 vuotta vanhaa maailmanennätystä. Warholm kukisti Benjaminin ehkä yllättävänkin selvästi isäntämaa Qatarin Abderrahman Samban ottaessa pronssia. Maailmanennätystä ei tällä kertaa oltu lähelläkään voittoajan ollessa silti kivenkova 47,42.
Norjalaisilla oli mitalitoiveita myös miesten 5000 metrille, kun kaikki kolme Ingebrigtsenin veljestä pääsivät mukaan finaaliin. Afrikkalaisjuoksijat etiopialaisten johdolla lähtivät kuitenkin pitämään alusta asti kovaa vauhtia syödäkseen norjalaisilta kirin pois. Veljeksistä nuorin Jakob oli vielä kärkipaikalla alle 200 metriä ennen maalia, mutta hyytyi loppusuoralla pahasti ja jäi viidenneksi. Muktar Edris otti hurjalla loppukirillään kultaa ja Selemon Barega täydensi Etiopian kaksoisvoiton.
Naisten korkeushypyssä lajia pitkään hallinnut Mariya Lasitskene vei jälleen voiton tuloksella 204. Etukäteen Ukrainan Yuliya Levchenkon odotettiin pystyvän haastamaan hänet, mutta sen tekikin toinen ukrainalainen, vasta 18-vuotias Yaroslava Mahuchikh. Mahuchikh ylitti niin ikään 204, mutta jätti tämän jälkeen kisan kesken. Pronssia otti USA:n Vashti Cunningham tuloksella 200 Levchenkon jäädessä neljänneksi.

Naisten 3000 metrin esteissä maailmanennätysnainen Kenian Beatrice Chepkoech ei antanut muille mitään mahdollisuutta vaan repäisi jo alkumatkasta eron, joka kesti maaliin asti. Aika 8.57,84 on uusi kisaennätys. Toinen oli viime kisojen mestari USA:n Emma Coburn ja kolmas Saksan ennätyksen juossut Gesa Felicitas Krause.
Varmasti päivän suurin yllätys koettiin naisten 800 metrillä. Kun matkaa viime vuodet dominoinut Caster Semenya ei ollut puolustamassa titteliään ja muutama muukin kärkinimi puuttui, voiton piti olla pedattu USA:n Ajee Wilsonille. Wilson johtikin kisaa loppusuoralle asti, kunnes takaa ohi tulivat ensin Ugandan Halimah Nakaayi, ja vielä lopussa maannainen Raevyn Rogers. Nakaayi selvisi välieräjuoksussa esittämästään runsaasta tönimisestä ilman hylkäystä, ja vei lopulta maailmanmestaruuden ajalla 1.58.04.
Niin miesten 200 metrin välierissä kuin naisten keihään karsinnassakin kutakuinkin kaikki suosikit selvittivät tiensä finaaliin. Naisten 400 metrin alkuerissä kovimmat suosikit Bahaman Shaunae Miller-Uibo ja Bahrainin Salwa Eid Naser olivat hyvin vakuuttavia. Miller-Uibo joutui valitsemaan 200 ja 400 metrin välillä, sillä matkat juostaan samoina päivinä. Hänellä on kummallakin matkalla kauden kärkitulos. Naisten 200 metrillä oli kaksi muutakin kovaa poisjääntiä, kun sekä viime kisojen mestari Hollannin Dafne Schippers että hopeamitalisti Norsunluurannikon Marie-Josée Ta Lou jäivät pois alkueristä. Poisjääntien myötä Ison-Britannian Dina Asher-Smith näyttää hyvin suurelta mestarisuosikilta.
Päivän ainoa suomalainen oli miesten 110 metrin aitojen alkueriin osallistunut Elmo Lakka. Lakka juoksi ajan 13,73, eikä selviytynyt välieriin. Aika oli suomalaisen kauden tasoon nähden hieman alakanttiin, ja hän oli itsekin siihen pettynyt. Jatkopaikkaan olisi vaadittu aika 13,60.